Ohjeet kuinka tulla oikeaksi ja uskottavaksi radioamatööriksi


  1. Worki paljon ja varsinkin 3699:ssa. Mitä enemmän olet äänessä siellä, sitä parempi. Muista halveksia niitä, jotka eivät siellä päivystä. Ainoa syy siellä olemattomuuteenhan on, etteivät he uskalla, sillä ko. taajuudella on vain oikeita ja uskottavia amatöörejä.

  2. Älä worki suhinabandeilla. Oikea ja uskottava amatööri workkii ainoastaan 80m ja 20m bandeilla. V/U/SHF-bandit ovat bittipalleroille ja muille liikennevaloluokkalaisille.

  3. Hanki kunnon antennit. Alle 4-elementtisiä beameja ei käytetä mihinkään ja alle 6-elementtisiä on pantava ainakin 2 kerrostettuna. Poikkeuksen tekevät vain 80m ja siitä alas, jolloin 2 elementtiäkin hyväksytään. Kaikkien beamien on oltava täysmittaisia.

  4. Pystytä masto. Iso masto. Alle 42-metriset ovat aloittelijoille ja nössöille. Muista, että koko masto on tehtävä pyöriväksi. Kun masto on pystyssä, muista halveksia kovaan ääneen kaikkia, joiden masto on lyhempi, tai varsinkin, jos sitä ei ole lainkaan.

  5. Hanki linukka. Muista, että alle kilowattiset soveltuvat korkeintaan etuvahvistimeksi. Aja aina täydellä teholla, vaikka workkisit vain kilometrin päähän. Muista mainita linukkasi olemassaolosta riittävän usein.

  6. Kerää kaikki maat. Kaikki.

  7. Voita kaikki kilpailut. Häviö laskee uskottavuutta pahasti. Jos kuitenkin häviät, muista keksiä hyvä selitys, kuten esimerkiksi, että kontestiin osallistui vähemmän sinun kavereitasi kuin voittajan kavereita.

  8. Naljaile kaikille, joiden amatöörilupa on tuoreempi kuin omasi. Korosta amatöörilupasi suoritusvuotta sekä omaa syntymävuottasi ja mainitse ne riittävän usein. Tiedosta, että kaikki nuoremmat ovat velvoitettuja kumartamaan sinua kunnioituksesta, johon riittää jo yksin korkeampi ikäsi.

  9. Halveksi syvästi sähkötystaidottomia ja tuo se selvästi esille. Haikaile vanhoja aikoja ja CW-pakkoa takaisin. Muista kehua, miten aikoinaan sähkötit 400 mki/min pelkillä johdon päillä workkiessasi alasti -40°C pakkasessa ensimmäisellä putkiradiollasi silloin, kun keskustelukumppanisi ei ollut vielä syntynytkään.

  10. V*tuile tietokonenörteille aina kun voit. He ovat keksineet internetin, joka tuhosi harrasteen. Sitäpaitsi ethän voi sietää sitä, että joku tietää jostain tekniikasta enemmän kuin sinä.