Hamssitouhu on perseestä

Kirjoitin tämän aikoinaan news-ryhmään sfnet.harrastus.radio.ham. Jotkut luetun ymmärtämistaitoa vailla olevat eivät alkuvaroituksesta huolimatta tajunneet, että tämä on vitsi, joten jatkokirjoittelusta irtosi sitten varsinainen hupi!


VAROITUS: Seuraavassa huonolla maulla esitettyä säälittävän perseestä olevaa sarkasmia, joka ei ole edes kunnon sarkasmia. Tämä varoitukseksi niille, jotka eivät tätä erikseen kertomatta havaitsisi.

Hamssitoiminta on perseestä. Ensinnnäkin voidaan lähteä siitä, että LF on perseestä. Siellähän ei juuri ketään ole, paitsi leveäkaistaisia BC-asemia. Antennienkin pitää olla niin pitkiä, ettei sellaiset kenenkään normaalin ihmisen tontille sovi, eikä niiden rakentaminen aseta haastetta kun simpanssikin osaa mitoittaa ne riittävän tarkasti. Eikä kaupasta saa edes halvalla rigejä. Aivan perseestä.

HF on myös perseestä. Eihän sellaisilla tasavirtabandeilla voi mitään järkevää tehdä, kun ei siellä edes bitti liikahda kunnolla ja siellä on niin täyttä. Siellä on vain sota-aikaan jämähtäneitä vanhoja ukkoja, jotka workkivat pakko-CW:llä, johon palataan myöhemmin. Sitten siellä tahtoo olla ihmisten kiusaksi niitä pileuppeja, joissa huutavat toinen toistaan suuremmat idiootit, että saisivat vaihtaa toisen idiootin kanssa perseestä olevan raportin. Idioottihan siellä toisessa päässä olija kuitenkin on, koska on aika perseestä matkata jonnekin toiselle puolelle maapalloa harrastamaan perseestä olevaa hamssitoimintaa, ja vielä tasavirta-HF:llä! Siispä peditiotkin ovat perseestä. HF-antennitkin ovat niin suuria, että johan naapuritkin kohta soittavat valkotakkiset hakemaan. WARC-bandit ovat perseestä, koska eihän siellä ole edes kontesteja. Perseestä koko HF sanon minä!

VHF, UHF ja siitä yli ovat kaikki perseestä. Pitää rakentaa hillittömät antenniviritykset, että saisi kuson pidettyä edes johonkin. Yleensä siellä kuuluu vain pelkkää suhinaa, joka on aivan perseestä. Toistimet ovat perseestä, koska eihän siinä ole mitään hohtoa kun kyseessä ei ole suora kuso. Sitten ärsyttää kun niiden pitää olla aina piipittämässä, jos jättää rigin auki. Jos toistimella taas kutsuu jotakuta, niin varmasti ei vastausta tule. V/U/SHF kontestit ovat syvältä perseestä. Eihän siellä tule edes kusoja, ja aika naurettavaa touhua on laskea lokaattoreista kilometrejä ja siitä sitten pisteitä. Mikroaallot ovat perseestä. Naurettavaa touhua väkertää äärimmäisen pikkutarkkoja juttuja, että saisi kuson pidettyä kaveriin, jolle voisi huutaa suoraan ihan yhtä hyvin. Laitteidenkin väsääminen on varsinaista hammaslääkäritouhua, kun pitää nykertää kaikki ärsyttävän tarkkaan. Eivät sellaiset hommat sovi siis mutenkään suomalaisen suurpiirteisyyteen, joten ovat aivan perseestä.

CW on todella perseestä, se lienee kaikille selvää. Eihän normaali ihminen voi moisesta piipityksestä mitään selkoa saada. Täytyy olla päässä vikaa, että moisen taidon voi oppia, sitäpaitsi uuden opetteleminenhan on aivan perseestä, kyllä kaikki pitäisi saada opettelematta mitään, tai muuten se on perseestä. Hullujen touhua käyttää moista viime vuosisadan lähetelajia näin 2000-luvulla, puhumattakaan että se on vielä pakollista, jos mielii HF:lle, siten viranomaiset ovat perseestä kun moisen pakon ovat menneet määräämään. Siispä varsinkin pakko-CW on perseestä ja syvältä.

SSB on perseestä. Kovin on kapeakaistaista lähetettä ja pitää sattua juuri samalle taajuudelle, että saisi edes jotain selkoa ja ettei toisen pään kaveri alkaisi heti aukoa rinkulassa päätään, ettet ole samalla taajuudella. AM on perseestä, koska eihän kukaan täysjärkinen käytä antiikkimodulaatiota enää nykyään. Se vain roiskii turhan leveästi ja sitten siinä on se ikävä viheltävä kantoaaltokin. FM on myös perseestä, koska siinä on kamala taustakohina eikä sillä kuulu edes mihinkään. Perseestä kaikki ovat puhelähetteet muutkin, sillä aika ääliömäistä on yleensäkään puhua turhia asioita kellekään radioteitse.

Digitaalimodet ovat syvältä perseestä. Eihän niistä normaali ihminen mitään ymmärrä, joutuu vielä tietokoneeseenkin koskemaan. Hyvä ettei sentään internettiin välttämättä, koska se se vasta perseestä onkin! Hullun hommaa on käyttää digimodeja tiedonsiirtoon, kun kuparissa bitti liikkuu paljon luotettavammin, ja nuo digimoden perhanat kun kuluttavat kaistaakin niin kauheasti. Sitäpaitsi eihän digimodeissa ole mitään nostalgiaa, kun ne ovat niin uusiakin. Perseestä siis koko bittitouhu.

Kerhotoiminta se vasta perseestä on ja saatanan keksintökin epäilemättä. Vain täysi hullu tekee talkoilla töitä joidenkin toisten hullujen kanssa muka yhteiseksi eduksi. Sitten niitä muita hulluja pitää vielä käydä katsomassa jopa kerran viikossa jossain karulla kerhotilalla. Kerhoilloissa kaikkien jututkin ovat aina perseestä ja kuitenkin selän takana on hillitön kyräily ja paskanpuhuminen.

Kontestit ovat aivan perseestä. Mitä järkeä muka on roikkua univajeessa pari vuorokautta putkeen radion ääressä, että saisi huutaa kurkkunsa käheäksi tai huitoa pakko-CW:tä niin, että saa jännetupen tulehduksen. Sitten kun vielä käytöstavatkin katoavat tyystin, kun pileup iskee. Myös kaikkien kontestien säännöt ovat aivan perseestä. Yleensä ne on tehty vain vaikeuttamaan asioita. Kyllä kontesteissa jaettavat pisteet pitäisi jakaa sosiaalidemokraattiseen tapaan tasan kaikkien osallistuneiden kesken! Sitten nämä kontesterit tukkivat bandit täyteen joka saamarin viikonloppu. Kyllä vain on perseestä koko touhu!

Keräily on perseestä. Ihminen oli keräilyasteella ennenkuin oppi metsästämään, mutta jopas taas löytyy tyyppejä, jotka keräävät mm. QSL-kortteja, awardeja, dxcc-maita, kuntia tai jotain muuta turhaa. Kun workkii paljon, tulee niitä turhia QSL-kortteja niin paljon, että niihin hukkuu. Se on perseestä. Sitten siltä asemalta jolta taas nimenomaan haluaisit sen kortin, sitä ei tule koskaan, ja se se vasta perseestä on. Maiden kerääminen on syvältä, koska eihän ole hitonkaan järkeä olla aina kyttäämässä josko joku uusi maa olisi äänessä ja sitten vielä yrittää tunkea pileupissa läpi. Sitten kun nuo maatkin vielä tahtovat hajoilla, niin koskaan ei lista ole ajan tasalla kun joku Wherethefuckistan jakautuu kahtia ja taas saat workkia sen uudelleen. Sama pätee kuntiin, koska kuntaliitoksia syntyy. Muutenkin on hullua kerätä jotain Suomen kuntia, jotka eivät oikeasti kiinnosta ketään ja ovat ihan perseestä, ainakin ne jossa ei itse asu.

Tämä juttu on aivan perseestä, mutta jokainen noista perseestä olevista mielipiteistä löytyy joltain suomalaisen hamssijoukon yksilöltä. Muuta ei tarvitse kuin summata nämä yhteen, ja tässä on tulos, joka on itse asiassa aika perseestä. Listaa olisi myös äärimmäisen helppo jatkaa, mutta jätänpä tekemättä, koska se olisi kuitenkin aika perseestä.